Esituotanto

Pelkästään hyvät biisit ja muhkea budjetti ei ole läheskään aina avain onnistuneeseen levyyn. Olen oivaltanut tämän käytännössä isojen ja pienten levyjen tuottajana. Esituotannossa biiseistä puristetaan kaikki irti ja rahaakin tärkempää on fiksu suunnitelma. Sen tekemiseen tarvitaan tietoa mitä kannattaa tehdä ja mitä ei kannata tehdä. Hyvin tehty esituotanto säästää rahojasi ja aikaasi. Levy soundaa paremmalta ja biisit ovat toimivampia. Esituotantoon ei tarvita studioaikaa, sillä se on helppo toteuttaa verkon kautta. Siksi se on myös edullista.

Tyypillinen työni esituotantovaiheessa

Kun biisimateriaalia alkaa olla sävellettynä tarpeeksi, alkaa levyn tekemisen ensimmäinen vaihe, esituotanto. Bändi tai säveltäjä on aina subjektiivinen omaa materiaaliaan kohtaan, jolloin tarvitaan ulkopuolista ja puolueetonta korvaa. Tämä on herkkä vaihe, sillä biisit ovat synnytysvaiheessa. Tuottajana toimin peilinä, jota vasten bändi voi heijastaa omia ideoitaan ja tehdä sen pohjalta hyviä ratkaisuja. Kaikki aiemmin tuotetut levyt toimivat kokemuspankkina, josta on monenlaista hyötyä.

Esituotantovaiheen tärkein osio on biisien läpikäyminen demojen avulla. Ensin valitaan sopivimmat biisit äänityksiin. Käyn läpi mm. biisien rakenteita, tempoja, soundiasioita, äänitystapoja ja kirjaan kaikenlaisia kommentteja, jotka tekisivät levystä yleisön korvissa houkuttelevamman. Kirjoitan jokaisesta valitusta biisistä kommentit erikseen. Tämän jälkeen bändi voi testata muutosehdotuksia treenikämpällä ennen varsinaisia äänityksiä.

Biisien ohella katson myös kokonaisuutta isommassa mittakaavassa. Bändin oman tyylin etsiminen ja alleviivaaminen ovat ratkaisevan tärkeitä asioita, jos halutaan menestyä. Tavoite on että bändin oma tyyli syventyy jokaisen levyn myötä lisää. On tärkeää pyrkiä tuomaan jotakin uutta markkinoille, näin aletaan erottumaan massasta.

Äänityssuunnitelma on tärkeä käydä läpi. Usein rumpuäänityksiä kannattaa mennä tekemään ”oikeaan” studioon. Usein on kuitenkin paljon sellaista, mitä kannattaa tehdä kotistudiossa tai treenikämpällä. Jos äänitetään fiksun suunnitelman mukaan, äänityksissä voi säästää yli puolet kustannuksista.

Teen esituotantoa bändeille vaikka en osallistuisikaan itse äänitysvaiheeseen. Olen marinoitunut monessa äänityssessiossa, että tiedän mitkä ovat yleisimmät sudenkuopat ja miten euroista saadaan parhaiten tehoja irti.